Haemme työyhteisöömme Malmille uutta ohjaajaa!
Leikkiväki ry:n tarkoituksena on edistää psyykkistä hyvinvointia ja mielenterveyden haasteiden kanssa elävien nuorten aikuisten mahdollisuutta elää yhteisönsä täysivaltaisina jäseninä. Yhdistys järjestää nuorten aikuisten paja- ja kesätoimintaa sekä starttivalmennusta STEA:n, Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Helsingin kaupungin rahoituksella. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä: Kalliossa ja Malmilla. Leikkiväen arvot ovat leikki, kohtaaminen, kasvu ja rohkeus.
Haemme työyhteisöömme Malmille uutta ohjaajaa.
Ohjaajan tehtäviin kuuluu:
Yhteisöllisen toiminnan ohjaaminen (esim. teemalliset ja luovat ryhmät)
Pajatöiden kuten siivouksen, kädentaitojen tai tapahtumien ohjaaminen
Palveluohjaus ja yksilöllinen tuki
Tiimityöskentely
Toiminnan suunnittelu, kehittäminen ja arviointi osana työtiimiä
Työskentely Leikkiväki ry:n molemmilla toimipisteillä osana 13 henkistä työyhteisöä
Ryhmätoimintaa järjestetään kävijöille tiistaista perjantaihin, maanantaisin ohjaajat suunnittelevat työn sisältöjä. Toiminnan sisällöt liittyvät meille tärkeisiin teemoihin: itsetuntemukseen, vuorovaikutukseen ja hyvinvointiin. Toiminnassa pyritään noudattamaan turvallisemman toiminnan periaatteita. Tavoitteena on nuorten hyvinvoinnissa tapahtuva muutos, joka auttaa heitä kohti itselle sopivaa jatkopolkua. Erityispiirteitä toiminnassa ovat luovien menetelmien hyödyntäminen, pitkäkestoiset ryhmätoiminnat ja yhdessä tekeminen.
TOIVOMME SINULTA
Soveltuvaa korkeakoulututkintoa
Vähintään kahden vuoden työkokemusta nuorten aikuisten kanssa
Ymmärrystä nuorten aikuisten palveluverkostosta ja tukijärjestelmästä
Hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
Aitoa ja kunnioittavaa kohtaamisen tapaa
Joustavuutta ja heittäytymiskykyä
Menetelmäosaamista ja harrastuneisuutta, jota voit hyödyntää työssäsi
Toivomme, että tehtävää haetaan moninaisista taustoista.
TARJOAMME
Kokoaikaisen työn (37,5 h/vko) ja säännöllisen työajan
Sopimuspalkan 2625 €/kk
Ammattitaitoiset, rempseät ja avoimet työkaverit sekä työyhteisön, jossa jaetaan ja pohditaan yhdessä ja arvostetaan kasvua ja oppimista
Mahdollisuuden soveltaa omaa osaamistasi ja mielenkiinnon kohteita sovellettuna Leikkiväen toimintoihin
Työterveyshuollon sekä lahjavapaat
Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja cv:si pdf-tiedostoina osoitteeseen rekry@leikkivaki.net 9.7.2023 mennessä. Merkitse viestiin otsikoksi “Työhakemus Malmin ohjaajaksi”. Lisäksi liitä mukaan korkeintaan minuutin mittainen omannäköinen video itsestäsi, jossa esittelet itsesi ja kerrot, miksi haluat työskennellä kohderyhmämme kanssa. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, toivomme mahdollisimman pikaista aloitusta. Työhaastattelut pidetään lähtökohtaisesti keskiviikkona 19.7.
Lisätietoja työtehtävästä antaa Leikkiväki ry:n toiminnanjohtaja Aino Saari torstaina 6.7. klo 13-14.30 numerossa 044 9016358.