Leimat – miten kategorisoimme itseämme ja toisiamme?
Ihmisillä on luontainen taipumus jäsennellä asioita ja ihmisiä kategorisoimalla. Sosiaalinen identiteettimme rakentuu niin, että asetamme itsemme tai toiset tiettyyn kategoriaan, johon liittyy tietynlaisia toimintaodotuksia ja ominaisuuksia.
Kun tapaamme uuden ihmisen, skannaamme nopeasti minkälainen tyyppi on. Saatamme päättää nopeastikin, että toinen on iloinen, avoin ja aktiivinen tai outo ja ärsyttävä. Annammepa minkä tahansa leiman, se vaikuttaa siihen, miten kohtaamme ihmisen jatkossa. Jos pidämme toista viisaana, alamme kohdella häntä tämän leiman kautta ja saatamme antaa hänelle vaikkapa paljon vastuuta.
Omaksumme myös muiden antamia leimoja, minkä lisäksi leimaamme itseämme. Jos omaksumme leiman ”tyhmä”, omaksumme ehkä myös ajatuksen, ettemme opi uutta. Tai jos omaksumme leiman ”kiltti”, saatamme alkaa elää leimaa todeksi tekemällä kaiken pyydetyn, vaikka oma jaksaminen ei riittäisikään.
Leimat ovat välttämättömiä, kun jäsennämme maailmaa, mutta samalla meidän on tärkeää tiedostaa, minkälaisia leimoja annamme muille ja millaisia olemme ottaneet itseemme.
Leikkiväen harjoitusten päämääränä ei ole yrittää päästä leimaamisesta eroon, vaan herättää tietoinen mieli huomaamaan, milloin on antanut toiselle leiman ja miten se vaikuttaa.
Harjoitus: Hauskanpitoa ohjaajien kustannuksella
Olemme kehittäneet ”Hauskanpitoa ohjaajien kustannuksella” -teeman leimojen tunnistamisen avuksi. Kyseessä on ohjaajien improvisaatioesitys, johon kävijät voivat myös itse halutessaan osallistua. Harjoitus on kehitetty rakentavan vuorovaikutuksen ohjaajakoulutuksesta.
Johdanto: Leikkiä alustetaan kertomalla yleisesti, mitä leimat ovat, miksi leimoja käytetään ja miten ne vaikuttavat. Yleisölle kerrotaan esimerkkejä erilaisista leimoista sekä kysytään, mitä leimoja heille tulee mieleen.
Toteutus: Kävijöitä pyydetään kirjoittamaan paperilapuille erilaisia leimoja, jotka laitetaan kulhoon.
Yleisöltä pyydetään ehdotuksia kohtauksen paikaksi ja henkilöiksi: missä he ovat, keitä he ovat ja mikä on tilanne? Tilanne voi olla esimerkiksi hoitokokous, jossa paikalla ovat lääkäri, harjoittelija, potilas ja potilaan äiti.
Ennen kuin kohtaus alkaa, yksi yleisöstä poimii kulhosta leiman jokaiselle esiintyjälle. Leima kiinnitetään teipillä ohjaajan otsaan. Sekä yleisö että muut esiintyjät näkevät leiman, mutta henkilö ei näe sitä itse.
Kohtauksessa olevien henkilöiden tehtävänä on kohdata kanssaesiintyjät heidän leimojensa kautta ja kohdella heitä sen mukaisesti. Kohtausta jatketaan riittävän kauan, jotta esiintyjät ehtivät kokemaan leimallisuuttaan sen kautta, miten toiset esiintyjät heihin suhtautuvat.
Purku: Yksi ohjaajista lopettaa esityksen, jonka jälkeen tilanne puretaan haastattelemalla esiintyjiä. Esiintyjät saavat ensiksi itse arvata, mikä leima itsellä on ollut, jonka jälkeen he kertovat, millaista oli olla kyseisen leimaamisen kohteena.
Tämän jälkeen haastatellaan yleisöä – mitä he havaitsivat näytelmästä ja millaisia ajatuksia heissä on herännyt?
Vaihtoehtoinen toteutus: Esitys voidaan tehdä toisellakin tavalla. Tässä tavassa jokainen esiintyjä näkee oman leimansa, mutta muut eivät näe sitä. Kohtauksen aikana esiintyjät pyrkivät olemaan vuorovaikutuksessa muihin ja reagoimaan asioihin oman leimansa kautta, tuomaan esille sitä, millä tavalla se mahdollisesti vaikuttaa.
Tällöin tulevat esille leimojen kaksi suuntaa: miten itselleni antamat leimat ja millä tavoin taas muille annetut leimat vaikuttavat. Molemmilla on oma roolinsa vuorovaikutustilanteessa.
”Tämä on tosi hauska ja hyödyllinen harjoitus! Ihmiset pääsevät nopeasti kiinni siitä, mistä on kyse. Esityksen yhteydessä on keskusteltu paljon siitä, millaisia leimoja kukin itselleen antaa. Olemme myös pohtineet, että jos joku toinen on leimannut minut, miten sitä voi muuttaa tai siihen vaikuttaa.”
– Elina Rinne, ohjaaja